KOTITÖITÄ KARKUUN

Meidän perheessä on eletty remppaelämää kohtalaisen tiiviiseen tahtiin nyt puolisen vuotta. Perheen miehekkäin jäsen on ahertanut pappilan toisessa päässä syksystä lähtien niin, että rytinä ja ryske on käynyt. Tekeillä on ollut 95:n neliön vuokralle laitettava asunto, jossa ei ennestään ollut mm. keittiötä, eikä kylppäriä. Hommaa on ollut sen verran, että joutenolo on jäänyt vähemmälle.

Mulle remppa on merkinnyt tiivistä oleilua yksin lasten kanssa, ruuan laittoa, talkooväen ruokahuoltoa, kodinhoitoa. Arki on oikeastaan pitänyt pyörittää pitkälti itsekseen. Toki olen harrastuksiini päässyt hyvin, mutta yhteinen arjenpyöritys on pakostakin jäänyt vähemmälle. Sukulaisten ja ystävien tukiverkko on onneksi ollut isona apuna monessa, eikä remppa-aika ole sen takia tuntunut ylivoimaisen rankalta. 

Talven ja kevään elämää on sotkenut sairastelut. Pappilassa on käväissyt niin yrjöt kuin ripaskat, muutamat korvatulehdukset ja flunssat sekä kuumetaudit. Parhaillaan saamme nauttia vesirokon antimista. Sosiaalisuus on meidän perheen henkireikä. Nautimme kyläilystä suuresti ja sitä sairastelut tietysti verottavat. Kun kyläily ei tullut vesirokkoisen kanssa kyseeseen, oli keksittävä jokin muu paikka, mihin lähteä pyykkikasoja ja muita tekemättömiä kotitöitä karkuun. No, mepä suuntasimme kulkumme puistoon, jossa emme olleet ennen käyneet.

Puiston ehdottomasti hauskin juttu (myös äidin mielestä) oli vaijerirata, jossa sai aika hurjat vauhdit. Parasta oli, että vaijerin loppupäässä oli stoppi, joka heitti keinun korkealle ilmaan ja taas takaisin. Mahanpohjassa tuntui. Hämähäkkikeinuun mahtuivat kaikki pappilan pirpanat kerralla. Järkevän kuvan nappaaminen tuosta nelikosta meinasi kuitenkin olla mahdoton tehtävä. Eloisaa sakkia!

Ehdimme vanhemman pojan kanssa myös pelata hetken maailman parasta lajia viereisellä kentällä. Messi oli tälläkin kertaa lyömätön El Clasicossa. James Rodriguez ei tahtonut pärjätä Leolle alkuunkaan. Jamesia tosin hidasti hiukkasen sylissäroikkunut pappilan pienimmäinen ;).

Pappilan pienimmäisestä puheenollen, meidän vauva on jo aika iso. Siellä se puistossa kökötti tyytyväisenä keinussa ja vaati välillä lisää vauhtia, konttaili menemään ja nosteli hiekkaa pikku (eripari)tumpuillaan. Yhtäkkiä maailmasta on tullut jännittävä seikkailutantere, jota pitää haistaa ja maistaa, taputtaa ja tökkiä, hytkyttää ja kiivetä. Samanaikaisesti tahtoa on tullut roppakaupalla lisää. Tulkaa vaan meidän vauvalta kysymään, mitä on protestoiminen. Voimme antaa siitä erittäin äänekkään esimerkin.

Tämän sekavan ja sotkuisen vuodatuksen päätteeksi haluan ylpeänä kertoa, että ahkera mieheni on punnertanut remontin valmiiksi. Saamme vappuna uudet naapurit. Onpa jännittävää! Saatanpa huomenna näpätä pari kuvaa uutuuttaankiiltävästä asunnosta. Kiinnostaisiko nähdä?

-Evlina

HAIKAILUA

Kun loska pursuaa joka välistä väkisin kengän sisälle, kun nuorempi poika on kaatunut siisteissä vetimissään vesilätäkköön jo vähintään viidesti, kun aurinko pysyy visusti pilven takana jo useamman päivän ja mieli alkaa haikailla kesää tai ulkomaanreissua, on aika plärätä läpi viime kesän kuvia. 

Kuvat muistuttavat, että meillä on ihana piha tuolla loskaläjien alla. Niin kaunista, kun kaikki vihertää ja piha pursuilee kukkia ja kasveja. Olivatko lapsetkin jotenkin iloisempia kesällä? Tappelivatkohan he koskaan? Tuskin!

Ankean harmauden lamaannuttaessa mieltä, on hyvä muistaa, että päivä pitenee ja valon määrä lisääntyy. Sieltä se kevät ja kesäkin vielä tulee. 

-Evlina

PAPPILAN PARTURIPÄIVÄ

"Äiti, millon multa leikataan hiukset?" "Äiti, leikataan jo mun hiukset." "Äiti voidaanko leikata tänään mun hiukset?" Nuo lainaukset ovat suoraan rakkaiden lasteni suusta ja saan kuulla niitä viikoittain, joskus jopa päivittäin. Meidän lapset ovat niin hulluna hiustenleikkaushetkiin, että äiti-parka saa kuulla ruikutusta väsyttävän paljon. Voiko joku nauttia siitä, että sakset pätkivät karvoitusta lyhyemmäksi ja trimmeri huutaa korvan taustassa? E-hei, eipä tietenkään voi! Ei pappilankaan lapset itse toimituksesta välitä. Suurin syy jatkuvaan kerjäämiseen ei suinkaan ole korvien takana tai päälaella, vaan nenän edessä. Olen luvannut, että Yle Areena pauhaa aina ensimmäisestä saksaisusta viimeiseen harjanheilahdukseen asti, kunhan kynittävän pylly pysyy tukevasti penkissä.

Kun menimme naimisiin, sain perheen ohjelmanumeron yhteydessä ensimmäisen trimmerini (,jotta oppisin kynimään miehen ja kenties tulevien lastemme tukkia hivenen taitavammin kuin oma äitini). Olinkin jo alkanut harjoitella parturointia leikkaamalla pari kertaa nykyisen mieheni, silloisen poikaystäväni tukan. Ehtona oli aina, että joko onnistun tai sitten leikataan siili. Siililtä vältyttiin, paitisi armeijavuonna. Saan edelleenkin leikata armaan siippani tukan. Siililtä on yhäkin vältytty, kiivailta väittelyiltä ei.

Onnekseni saan toistaiseksi päättää lasten tukkamallista. Tulos tyydyttää kynittyä, kunhan tabletti on sylkenyt tarpeeksi lastenohjelmia näkösälle. Tiedän, että tulevaisuudessa on toisin, mutta nautitaan tästä hetkestä ja tyytyväisistä asiakkaista. Ja ennenkaikkea: köyhän kukkaro kiittää, kun parturirahat pysyvät visusti omassa pussissa.

-Evlina

P.s. Onkohan yleissivistyksen puutetta, jos lapsi ei tiedä mikä on parturi tai kampaaja? xD