Meillä oli jokunen viikko takaperin ilo päästä puolison kanssa kahdestaan kuuntelemaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosta. Vajaa parituntisen täyttä asiaa lasten kasvusta, kehityksestä ja kasvatuksesta kuunneltuani minusta tuli sinkkos-fani. Herra ei ollut ulkoiselta habitukseltaan charmanteimmasta päästä, mutta luennoitsijana täyttä asiaa. Mitään mullistavaa emme luennolla kuulleet, vaan Sinkkonen kertaili ennemmin vanhoja, tutkittuja ja hyväksitodettuja näkemyksiä vauvaikäisen aivojen kehityksestä aina murrosikäisen murjottamiseen. Käytännön esimerkit elävöittivät luentoa niin, että silmät rävähtämättä toljotin herraa koko ajan, eikä ajatus lähtenyt tavoista poiketen kiitelemään omille linnunradoilleen.
Joitakin asioita luento jätti toivon mukaan pysyvästikin kalloon. Eräs niistä oli katse. Sinkkonen kehotti miettimään, millä tavalla katsomme lapsiamme. Jo pienikin lapsi on hyvä vaistoamaan katseisiin liittyviä tunnetiloja. Mieleeni tuli heti tilanne muutaman päivän takaa, jolloin vanhempi poikani kysyi: "äiti, miks sä katot mua tolleen, että sulla tulee ryppy? Ootko vihanen jostain?". Tilanteessa olin miettinyt erästä ärsyttävää asiaa, vaikka en ollut pojalle vihainen.
Sinkkonen jatkoi, että on hyvä katsoa lastaan välillä siihen tyyliin, että "voi, kun tuo meidän Maija on niin taitava, kun se tuossa askartelee". Ja kun lapsi nostaa katseensa, hän näkee vanhemman silmät täynnä hellyyttä ja ylpeyttä. Meillä oli muutama päivä sitten hitaastikäynnistyvä suihkuaamu, jolloin päätin suosiolla skipata aamupäiväulkoilut ja keskittyä ennemmin siihen, että jokaisen korvantauksetkin hinkataan puhtaaksi. Kun me sitten suihkun jälkeen pääsimme vihdoin pukemis- ja aamupalapuuhiin, tuntui, että jokainen lapsi oli niin hellyttävän söpö tukka pörrössä ja naama puhtaana, että kaivoin kameran esille ja räpsin pari valokuvaa.
Tuona onnellisena aamuhetkenä sain todistaa, kuinka meidän vanhimmainen ei ole onneksi liian vanha hörppimään suklaamurojen maitoja naamariin ihan ääneen ryystäen, kuinka seuraava keskittyi farkkujen nepparin laittoon niin, että kieltä piti purra, kuinka kolmas sihtaili muroja pikkuruiseen muumilusikkaansa ja puolet putosi takaisin kuppiin, kuinka pienimmäinen yritti kannatella luonnottoman suurta päätään ja kurkkia toisten syömispuuhia ja kuinka lopuksi kaikki kolme ryntäsivät nuorimman kimppuun lattialle. Ihania!
-Evlina