KATSE

Meillä oli jokunen viikko takaperin ilo päästä puolison kanssa kahdestaan kuuntelemaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosta. Vajaa parituntisen täyttä asiaa lasten kasvusta, kehityksestä ja kasvatuksesta kuunneltuani minusta tuli sinkkos-fani. Herra ei ollut ulkoiselta habitukseltaan charmanteimmasta päästä, mutta luennoitsijana täyttä asiaa. Mitään mullistavaa emme luennolla kuulleet, vaan Sinkkonen kertaili ennemmin vanhoja, tutkittuja ja hyväksitodettuja näkemyksiä vauvaikäisen aivojen kehityksestä aina murrosikäisen murjottamiseen. Käytännön esimerkit elävöittivät luentoa niin, että silmät rävähtämättä toljotin herraa koko ajan, eikä ajatus lähtenyt tavoista poiketen kiitelemään omille linnunradoilleen.

Joitakin asioita luento jätti toivon mukaan pysyvästikin kalloon. Eräs niistä oli katse. Sinkkonen kehotti miettimään, millä tavalla katsomme lapsiamme. Jo pienikin lapsi on hyvä vaistoamaan katseisiin liittyviä tunnetiloja. Mieleeni tuli heti tilanne muutaman päivän takaa, jolloin vanhempi poikani kysyi: "äiti, miks sä katot mua tolleen, että sulla tulee ryppy? Ootko vihanen jostain?". Tilanteessa olin miettinyt erästä ärsyttävää asiaa, vaikka en ollut pojalle vihainen. 

Sinkkonen jatkoi, että on hyvä katsoa lastaan välillä siihen tyyliin, että "voi, kun tuo meidän Maija on niin taitava, kun se tuossa askartelee". Ja kun lapsi nostaa katseensa, hän näkee vanhemman silmät täynnä hellyyttä ja ylpeyttä. Meillä oli muutama päivä sitten hitaastikäynnistyvä suihkuaamu, jolloin päätin suosiolla skipata aamupäiväulkoilut ja keskittyä ennemmin siihen, että jokaisen korvantauksetkin hinkataan puhtaaksi. Kun me sitten suihkun jälkeen pääsimme vihdoin pukemis- ja aamupalapuuhiin, tuntui, että jokainen lapsi oli niin hellyttävän söpö tukka pörrössä ja naama puhtaana, että kaivoin kameran esille ja räpsin pari valokuvaa.

Tuona onnellisena aamuhetkenä sain todistaa, kuinka meidän vanhimmainen ei ole onneksi liian vanha hörppimään suklaamurojen maitoja naamariin ihan ääneen ryystäen, kuinka seuraava keskittyi farkkujen nepparin laittoon niin, että kieltä piti purra, kuinka kolmas sihtaili muroja pikkuruiseen muumilusikkaansa ja puolet putosi takaisin kuppiin, kuinka pienimmäinen yritti kannatella luonnottoman suurta päätään ja kurkkia toisten syömispuuhia ja kuinka lopuksi kaikki kolme ryntäsivät nuorimman kimppuun lattialle. Ihania!

-Evlina

OMPPUVARKAISSA

Mitä tehtäisiin, kun vettä sataa ja varpaita paleltaa, muttei jaksaisi vaan ähöttää kotona? No, kävisi vaikka omppuvarkaissa. Näin tuumimme vanhimman tyttäreni kanssa muutama viikko sitten, puimme sadekamppeet päälle, otimme nuoremman pojan messiin ja lompsottelimme kumisaappainemme naapuriin.

Sen verran kilttejä me kolme iloista rosvoa olimme, että kävimme ensitöiksemme kysymässä aikeillemme lupaa. Eihän luvan kanssa toimiminen varkautta ole, mutta jännitys pysyy paremmin yllä, kun kuvittelee itsensä rosvoksi, hiippailee omenapuiden alle ja pyrkii pysymään ohikulkijoilta piilossa. 

Omenoita oli pilvin pimein ja isompi apulainen sai pian kassin pullolleen. Nuorimmainen keskittyi koemaistajan tehtävään ja ehti lyhyessä ajassa syödä hämmästyttävän monta omenaa, siemenkotineen päivineen. Rikosretkemme päätteeksi varsin tutut ohikulkijat bongasivat meidät itse teossa.

Omppukassi roudattiin pappilaan, jossa omput pilkottiin paloiksi kattilaan. Kohta pappilan valtasi mehevä omppusoseen tuoksu. Vitamiinit saatiin talteen pakastimeen, josta niitä voi syys- ja toivottavasti myös talviaamujen iloksi sulatella. Veikatkaapa, mikä on meidän perheen lemppari puuronpäällinen?

-Evlina

HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ MULLE!

Mä olen lokakuun lapsi ja täytän tänään 27 vuotta. Puolitoista vuotta sitten huijasin eräälle mummolle olevani 27-vuotias. Työntelin tuolloin kauppareissulla kahta lastani rattaissa ja kolmas käveli vieressä. Mummo kauhisteli: "Onko ne kaikki sinun ja ootkos ees täysikänen?" Ajattelin, että puolen vuoden pyöristys ei pahaa tee ja sujuvasti huijasin olevani 27, kunnes parin päivän päästä hoksasin, että olenkin vasta 25. Mutta siis, tervetuloa mummo kauhistelemaan neljää lastani ja teiniäidin naamaani, niin rehellisesti kerron olevani nyt 27.

Vaikka lokakuussa synnyinkin, ei syksy ole ollut koskaan mun juttu. Mä tykkään kesästä ja kuumuudesta ja paisteesta ja hien mausta huulilla ja aurinkorasvan tuoksusta ja paljaista varpaista ja kedonkukista ja järvestä ja pitkistä valoisista illoista ja luonnon voimakkaista aromeista ja ja ja... Syksy taas tuo joka kerta pienen alakulofiiliksen korvien väliin. Ankeeta, kun pimenee niin aikaisin, kun kukat kuolevatt ja lehdet tippuvat puista, kun sisälläkään ei tarkene paljain jaloin ja ulosmennessä täytyy asennoitua palelemaan, vaikka miten toppautuisi. 

Mutta hei, masisfiilikset roskiin ja silmät auki! Katsohan synttärisankari pihalle ja ihmettele luonnon kauneutta. Harmaus on huijausta ja pitää nähdä sitä pidemmälle. Lehdet hehkuu uskomattomissa väreissä, sammal vihertää aina ja sitä kannattaa ottaa purkkiin seinänvierustalle, niin vihertää vielä talvipakkasillakin. Asennetta! Siispä toivotan hyvää synttäriä itselleni, otan kupposen kuumaa ja nautin sen kera tumman suklaan. 

-Evlina

KÖÖPENHAMINA

Me käytiin Kööpenhaminassa, vauva ja minä sekä neljä ihanaa ystävää. Vaikea sanoa, mikä reissussa oli parasta, mutta sitä se juuri oli; ihan parasta. Kolmen päivän matka voi viikon löhöloman rinnalla kuulostaa mitättömältä, mutta yllättävän paljon ehtii sopivalla sykkeellä nähdä, tehdä ja kokea. Ja siltikin oli aikaa relata ja vain nauttia yltiöpäisen hauskasta seurasta.

Hävettää myöntää, etten ennakkoon tiennyt Kööpenhaminasta, saati muusta maasta juuri mitään. HAY, Legolandia, Juutinrauman silta, kruununperilliset ja mestareiden liigaankiin yltänyt FC Köpenhamn pulpahtivat ensimmäisenä mieleen, mutta muuten löi tyhjää. En osannut edes mainita nimeltä pääkaupungin lisäksi yhtäkään muuta Tanskan kaupunkia. Noloa! Olikin siis korkea aika sivistää itseään hitusen, tai niinhän kroonisen matkakuumeen hetkellistä helpotusta voi selitellä, ja lennähtää Tanskan maalle.

Kööpenhamina sykähdytti. Upeita punatiilirakennuksia, hienoja eri värisiä rakennuksia kylki kyljessä, ihania sisustuksliikkeitä, mukavia kahviloita ja tautisen tyylikkäitä ja hyvännäköisiä ihmisiä sekä pyöriä, pyöriä ja pyöriä. Välillä tuntui, että pyöriä oli tuplamäärä autoihin verrattuna ja ihmiset pyöräilivät jopa jakkupuvussa. Lapsia ei näkynyt pyörien selässä, vaan heidät oli istutettu vanhempien etulaatikoihin. Kypärät oli unohdettu kotiin tai kauppaan. 

Shoppailu ei taipumuksestani huolimatta karannut lapasesta ja keskityin lähinnä lastenvaatteisiin. Itseäni piristin parilla sisustusjutulla. Yksi reissun huippuhetkistä oli HAY:n upeassa liikkeessä pistäytyminen. Nautiskelin tyylihuonekalujen, mattojen ja pikku sisustusyksityiskohtien kauneudesta ja päätin tulla liikkeeseen uudemman kerran kera paksumman rahapussin. 

Jos paksumpaa rahapussia pitää odotella kauan, voisin välissä tehdä uuden reissun Kööpenhaminaan miehen kanssa kahdestaan. Olisi rentoa vuokrata pyörät, huristella pitkin pyöräkaistoja tukka hulmuten, nauttia upeasta kaupunkimiljööstä ja kuvitella sulautuvansa katukuvaan. 

-Evlina

VAUVA

Meillä on vauva. Pikkuinen on niin kertakaikkisen ihana, että koko pappilan porukka on aivan haltioissaan. Vielä viiden kuukauden jälkeenkin kaikki kolme isoa sisarusta ryntäävät joka aamuherätyksen jälkeen vanhempien makkariin lepertelemään pienokaiselle. Riitaa tulee siitä, kuka saa tungettua nenänsä lähimmäs vauvan suloisia poskia. Ja ihmekkö tuo; valloittava aamuhymy läikäiyttää onnen tunteen jokaisen perheenjäsenen sisuksissa.

Meidän pikkuinen on vienyt sen verran tehokkaasti mun blogiajan, että kirjoittaminen on tähän asti jäänyt odottamaan huomista ja ylihuomista ja ensi viikkoa ja seuraava kuukautta ja hups vain, puoli vuotta kulunut viime postauksesta. Päässä on pyörinyt jos jonkinmoisia tekstejä, kuvia on varastossa läjäpäin ja kerran sain jopa jotain näkyvääkin aikaan, mutta julkaisuun asti en ole päässyt. Olen kirjoittanut blogia lähes pääsääntöisesti myöhään illalla, jotta lapset eivät joutuisi tuta nahoissaan äidin koneella kökötystä. Nykyään haluan omistaa tuon ajan nuorimmalle, sillä silloin kukaan muu ei ole vaatimassa huomiota osakseen. Äidin ja vauvan iltahetket ovat ihania ja antavat virtaa arkiaskareiden selättämiseen.

Jos tulevaisuus menee, kuten olen kaavaillut, tulen lähiaikoina (-viikkoina, -kuukausina...) raottamaan muutamia hetkiä menneestä ihanasta, värikkäästä ja elämäntäyteisestä kesästä. Mutta nyt on aika sulkea kone, käydä ripustamassa vielä yksi koneellinen pyykkiä kuivumaan ja kellahtaa nukkumaan kahden ihanan tyypin viereen.

-Evlina

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ

Täällä Savossa palmusunnuntai kului sateisen harmaissa merkeissä. Pitkän aurinkoisen jakson jälkeen sadekelit tuntuivat todella oudoilta ja lapsetkin hämmästelivät pimeää päivää. Palmusunnuntain aamupäivää piristivät kuitenkin aurinkoisen kirjavat pikkunoidat, jotka lähtivät mielissään suklaapalkan toivossa virpomaan omatekoiset vitsat tiukasti nyrkissä. Palkkaa tuli ja sitä on pitkin viikkoa ahdettu naamareihin. 

Pitkäperjantai on tähän asti ollut kelin puolesta yhtä synkeä kuin virpomissunnuntai, mutta sen pelastuksena sain kaksi ihanaa siskoa meille kylään. Illalla tulee vielä kolmannen siskon porukka ja voi olla varma, että pappila täyttyy siskosten ja serkusten riemunkiljahduksilla. Perhe on paras!

Loppupääsiäiseksi on luvattu huikeita kelejä. Pappilan väen pääsiäinen kuluu herkkuja syöden, ulkoillen ja läheisistä nauttien. Iloista pääsiäistä!

-Evlina