Mun mielestä syksyn koleus ja pimeys on syvältä ja luulenpa, että moni muu on samaa mieltä. Aamulla on niin pimeetä, ettei tahdo löytää oikeita vaatteita päälleen, päiväruokakin pitää nauttia kattolampun loisteessa ja viideltä iltapäivällä olisi säkkipimeää ilman keinovalaistusta. Tulisipa edes lunta.
Mutta, onneksi on kynttilät! Meillä on olkkarissa avotakka, joka ei varaa lämpöä. Siinä on mukava poltella välillä kynttilöitä takkapuiden sijaan. Onpa yksi kynttilä päässyt jopa halkotelineen sisään. Tuo taulunkin virkaa toimittava kaunistus on Lehtorinne design studion wood rack, jonka armaat appivanhemmat antoivat meille tuparilahjaksi. Taitavat tietää, mistä tämän talon väki tykkää.
Viime aikoina on ollut niin pimeitä päiviä, että olen raapaissut tulet kynttilöihin jo aamutuimaan. Ne tuovat tunnelmaa, valoa ja vähän lämpöäkin. Isommat lapset on opetelleet kynttilän sytytystä äidin valvovan silmän alla ja kohta sen sammutusta ei niin valvovan silmän alla.
Kynttilöiden lisäksi olkkariin tuovat lämoöä lampaantaljat, jotka on heitetty ikivanhojen ukkilan mökin alta löytyneiden perunalaatikoiden päälle. Taljat lämmittävät niin katsojan mieltä kuin istujan takalistoakin. Lapset keksivät taljoilla jos jonkin näköisiä leikkejä ja pappilan pienin jäsen tykkää kiskaista ne äitinsä iloksi vähän väliä lattialle.
Sellaista pappilaan tällä kertaa. Poltellaanpa kynttilöitä talven tuloa odotellessa!
-Evlina
P.S. Pitääpä vielä kertoa sellainen asia, että tuosta "valokatkaisimesta" laitimmaisen perunalaatikon yläpuolella ei suinkaan sytytetä valoja, vaan saadaan aikaan sellainen ääni, että palvelija varmasti hoksaa tulla kirkkoherran pakeille. Harmi vaan, että ovikellossa on juuri sama ääni ja tietysti pappilan pirpanatkin ovat sen keksineet. No, hyödyllistä arkiliikuntaahan tämä turhan päiten ovea avaamaan juossut äiti vain saa.
