OMA SOPPI

Tältä se nyt näyttää, -mun ja miehen oma soppi. Kummasti osaa taas nauttia siitä, kun saa illalla loikoilla sängyssä kirjan tai lehden kimpussa ja pitää ihan rauhassa valoja päällä. Mukavaa on myös vaihtaa päivän kuulumiset ihan ääneen ilman, että pelkää herättävänsä pienintä tuhisijaa.

Haikean iloisin mielin kiikutin puretun pinnasängyn varastoon ja kasasin sen tilalle vaaterekin. Rekistä miehen on helppo napata mieluinen kauluspaita niskaan ja tarpoa työpaikalle.

Makkarimme väritys on aika pliisu: mustaa, valkoista ja harmaata. En kuitenkaan kaipaa sinne väriläiskiä, olkoon tylsän, harmonisen, väritön ja samalla ehkä vähän romsku. Makkarissamme tykkään erityisesti päätyseinästä, joka ei kuvissa pääse oikeuksiin. Pohjaväriksi valittiin musta maali ja sen päälle on lastalla vedelty harmaata Tikkurilan Tunto Hienoa. Pohjaväri kaivettiin sieltä täältä kuultamaan näkyviin ja kokonaisuus on tosi rosoinen. Parhaalta seinä näyttää iltavalaistuksessa, jolloin kaikki rypyt ja kurtut erottuvat edukseen.

Haaveilen vielä kivasta matosta, uudesta sängystä, sarvista seinällä (ne on jo olemassa) ja valokuvista. Ja vielä tulee aika, kun pikkuinen korisänky ripustetaan taas kattoon ison sängyn viereen.

-Evlina

HÄIKÄISEVÄÄ

Piti ihan uhallakin laittaa tuo silmiä sokaiseva kuva heti kärkeen. Tuolla tavalla arska on häikäissyt aamukahvejaan nauttivaa pappilan äippää suoraan silmiin jo pitkälti toista viikkoa. Ja tämä äippähän vaan nauttii, sulkee silmät ja antaa valohoidon virrata aivojen synkimpiinkin sopukoihin. 

Auringonpaiste tuntuu extramahtavalta muutaman viikon synkeyden jälkeen ja sen takia ei kirpakasta pakkasesta ole viitsinyt valitella. Onneksi kroppakin tottuu aika äkkiä parinkymmenen asteen heittoihin. Luonnon kauneutta ihastellessa ei ääreisverenkiertohäiriöisen kohmeiset sormet ja varpaatkaan tunnu niin ahdistavilta kuin yleensä.

Suurin osa ylläolevista kuvista on kuvattu eri aikaan aamusta ja päivästä. Aamun ensimmäiset auringonsäteet värjäävät pappilan muhkeat petäjät kauniin vaaleanpunaisiksi. Päivällä taas auringon ollessa niin tapissa, kuin tässä maailman kolkassa talvella voi, taivaan sini on niin tavattoman kirkas, että sekin ihan häikäisee. Ja katsokaa, mitä taidetta luonnonvalo maalaa pappilan seiniin! Nautitaan tästä ja napistaan joskus toiste.

-Evlina

KIOSKI AUKI

Meillä kävi aattona sellainen pukki, joka osasi iloisesti yllättää niin pienemmän kuin isommankin pappilan jäsenen. Tämä kuvissa vilkkuva yllätys taisi olla isovanhempien tekosia ja kelpasi tällekin äidille oikein passelisti. Isosta paketista putkahti esille pahvinen, koottava kioski ja sillä on ehditty monet leikit leikkiä. Jo aattona lapset saivat nauttia karkkikioskista, kun jokaiselle lapselle oli varattu muutama pikkupussukka kioskin hyllyille.

Kiskaleikkeihin on sujuvasti tyhjennetty leikkihuoneen kaapit ja myyntiin ovat päässet milloin korut, milloin sormiskeitit, milloin ponit ja petshopit. Jokaiselle ostajalle löytyy jotakin ja hinta hipoo pilviä: "kaksisataa euroa, kiitos". Ostajan ei kuitenkaan tarvitse vaipua epätoivoon, vaikka käteisvarat uhkaavat ehtyä, sillä kassakoneesta löytyy kortti, jota voidaan tarpeen tulleen höylätä maksuksi. "Tulethan taas huomenna uudestaan", toivottaa reippaan iloinen kassaneiti tai -poika ostosten päätteeksi. Kyllä kelpaa pappilassa asustella, kun on ikioma kiskakin.

Jos ja kun kioskin tarina kerran tulee tiensä päähän, on se helppo roudata pahvinkeräykseen tai polttaa uunissa. "Kätevää", sanoi ruotsalainen Ikea-setä.

-Evlina

KAUNIITA UNIA PIRPANAT

Meillä ollaan edetty sellaiseen ihmeelliseen vaiheeseen, että rakas kuopuksemme, puolitoistavuotias jantteri-huligaani, siirtyi pois meidän makkarista isompien lasten viereen. Ajatella, miten aika rientää. Vastahan pikkuinen tuhisi ensisängyssään mun vieressä ja nyt ei voi enää vauvasta puhua. Muutoksen aika tuli oikeastaan itsestään ja luonnollisesti. Tähän asti huippuhelpolla itsekseen unta odottelemaan jäänyt pikkumarakatti oppi kiipeämään pinnasängystä pois, eikä nukkumaanmenosta tullut mitään, joten päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vaihdoimme huonetta ja opettelemme nukuttamista. Niin, siis me vanhemmat opettelemme taas nukuttamista. Miten se tuntuukin näin vaikealta, kun melkein vuoden ajan on riittänyt pelkkä sänkyynvienti?

Jonkin aikaa pähkäilin huone- ja sänkyjärjestelyitä. Pitäisikö vanhimmalle tehdä oma huone, pitäisikö nuorin siirtää leikkihuoneeseen nukkumaan, vai mikä olisi paras vaihtoehto? Ajatus siitä, että jonkun lapsista pitäisi nukkua ihan yksin, ei houkutellut vähääkään. Siispä päädyimme pitämään leikkihuoneen leikkihuoneena ja laittamaan kaikki lapset turvallisesti pikkuiseen nukkumahuoneeseen tuhisemaan. Toistaiseksi tämä vaihtoehto tuntuu ainoalta oikealta.

Nukkumahuone on pappilan makkareista ylivoimaisesti pienin ja tavallinen sänky ei millään mahtuisi kerrossängyn viereen. Senpä vuoksi päädyimme petivaatelaatikkoratkaisuun. Perheen pää haki paikallisesta puutavaraliikkeestä hyvään hintaan vaneria, osti pyörät alle ja patjan päälle ja näppärästi nikkaroi sopivankokoisen laatikon sängyn alle. Päiväksi laatikko on helppo tönäistä sängyn alle odottamaan iltaa. Käytännöllisyys ennen kaikkea, mutta mun mielestä laatikko on ihan hauskannäköinenkin.

Kerrossänky on muuten ostettu jo Lahti-aikaan huutonetistä. Sänky on pienille lapsille soppeli, tavallista selvästi lyhyempi ja kapeampi malli ja juuri tuohon koppihuoneeseen oivallisen kokoinen. Huoneen nurkassa kököttävä Iskun vanha tuoli on peritty kaverilta. Siinä on hyvä lueskella iltasatuja. Lamppu löytyi muutama vuosi sitten torikirppikseltä eurolla ja on kulkeutunut jo parissa muutossa mukana. Lattialla loikoileva paksu ja vanha räsymatto on jo edesmenneen paikallisen matonkutojan tekemä. Päädyimme valitsemaan nukkumahuoneen seinän väriksi rauhoittavan sinisen.

Viikko on jo vierähtänyt siitä, kun nukutimme nuorimmaisemme ensi kertaa eri huoneeseen ja yöt ovat sujuneet todella hyvin. Vain pari kertaa pikkuaskelten tassuttelu on herättänyt meidät keskellä yötä, mutta itkua ei ole juuri kuulunut. Aikamoista: meillä on nyt miehen kanssa oma huone!

-Evlina

HERÄTYS

Pähkäilinpä tässä sellaista tänään, että taitaa olla korkea aika herätä tähän vuoteen tämän blogikirjoittelunkin osalta. Jotkut ovat jo ehtineet kysellä, mahdanko jatkaa koko blogin pitämistä, kun hiljaiseloa on tullut vietettyä turhankin kanssa. Vastaus on kuitenkin myönteinen: aion jatkaa. Lukekoot keitä kiinnostaa ja mukavaa, jos kiinnostaa.

Kuvat ovat kuitenkin rutkasti viimevuotisia ja saattavat kevättä odottavan mieltä jo vähän piinata. Sori vaan, jouluhullu ei voinut olla laittamatta edes yhtä kuvaa joulukuusesta ja iskeä kylkeen muutaman muunkin jouluisen otoksen. Järkevänähän mä olisin kirjoittanut tämän tekstin heti joulupyhinä, mutta ne päivät kuluivat ihan muissa puuhissa. 

Nyt lupaan kuitenkin lopullisesti sulloa jouluminäni kuusenvalojen kanssa samaan pahvilaatikkoon ja herättää sen vasta ensi marraskuussa. Tämän juhlallisen lupauksen myötä toivotan tämän vuoden tervetulleeksi. Hyvää vuotta 2014 kaikille! Tuokoon se mukanaan uusia tuulia, joista kerron teille lisää kevään mittaan.

-Evlina