Pappilassa on vielä joitakin huoneita, jotka eivät ole vilahdelleet blogin kuvissa. Lasten leikkihuone on yksi sellainen. Totta puhuen en ole juuri näpsinyt kuvia koko huoneesta, eikä vähiten syynä kyseisen tilan alituinen sotku ja sekamelska. Toinen ja lähes yhtä merkittävä tekijä on se, etten ole ollut oikein sinut huoneen sisustuksen kanssa. Päävärejä on ollut enemmän, kuin vesiväripaletissa nappeja ja kalusteet vain kannettu sisään ilman suurempia pohdintoja. Siksipä jokasyksyisessä sisustuspuuskassa (vai pitäisikö puhua sisutusmaniasta, puuska kun lähentelee hulluuden rajoja), vetelin värit uusiksi ja karsin ylimääräisen pois näkyvistä.
Väreissä ei ollut eikä ole vikaa sinänsä. Rakastan värejä. Kartan yksiväristä tai liian mustavalkoista. Värikkäät huoneet ja kodit saavat minut hyväntuulisen hymyileväksi. Kalusteissakaan ei ollut mitään vikaa. Äidiltä saadut täyspuiset pöytä ja tuolit olivat kivat, äidiltä ja isältä saatu vanerinen pikkukeinu ihan huippu, Brion keittiökin kelpasi. Leikkihuone sai kehujakin. Silti jokin mätti ja oikeastaan olin tiennyt sen jo alusta asti. Harmonia uupui. Huone osoitteli minua syyttävällä sormella aina siivouspäivänä. Vaikka lelut pönöttivät oikeilla paikoillaan ja matto oli vastatampattu, nurkat kuiskivat, etten ollut uhrannut huoneelle tarpeeksi ajatuksia.
Syksyinen sisustusmania sai tällä kertaa alkunsa siitä, kun aloin jo kesällä hioa tuoleista vanhoja, kellastuneita lakkoja pois. Projekti venyi, kun ihana helleaalto pisti hiomapaperit kesälomille ja minut lasten kanssa uimarannalle. Kun kelit taas viilenivät ja pappilan piha kelpasi leikkitantereeksi, sisutushulluus pääsi uudestaan vauhtiin. Asiaa auttoi, kun heitin siivouspäivän päätteeksi vanhan maton roskiin. Sitten alkoikin maalisuti viuhua.
Tuolit saivat pintaansa uutta maalia ja öljyvahaa, Brion keittiö spraymaalia. Verhot piti vaihtaa. Heräteostoksena kaappiin päätynyt liitutaulutarra kaivettiin komeron kätköistä ja sitä liimailtiin sinne tänne. Keinukin maalattiin mintuksi. Leluja heitettiin näkyviltä komeroihin, jotka syövät sisuksiinsa käsittämättömät määrät roinaa. Juliste vaihdettiin uuteen, nuoremman pojan kummitädin kanssa valittuun yksilöön. Olkkari joutui luovuttamaan yhden matoistansa leikkihuoneen käyttöön. Pöydänkansikin maalattiin itsetehdyllä liitutaulumaalilla mustaksi.
Ainiin ja tulihan lamppukin vaihdettua, tosin vähän vahingossa. Olin irroittamassa vanhaa, hienoa lamppua sprayausta varten, niin katkaisinpa siinä epähuomiossa johdon. Onneksi pappilan kätköt pelastivat sisutushulluuden kourissa kärvistelevän emännän ja komerosta löytyi eräs kirpparilöytö, lamppu, joka toi lapsuuden hammaslääkärileikit mieleen. Lamppua saa vedettyä alemmas ja nostettua taas ylemmäs. Lapsetkin innostuivat niin, että saapi nähdä, onko lamppu vielä jonkun niskassa, kun tarpeeksi nykäisee.
Harmonia saavutettiin. Sitä rikkoo taas alituinen sotku ja sekamelska, mutta pitäähän lasten saada leikkiä. Oli ilo huomata, kuinka lapset ovat leikkineet uudistuneessa huoneessa aiempaa innokkaammin. Siivouspäivänä nurkat eivät kuiski, vaan pysyvät tyytyväisen hiljaa.
Harmonista syyskuuta!
-Evlina
P.s. Köyhdyin vain yhden spraymaalipullon verran!