Annoin tässä yhtenä viime viikon iltana armaan Singerini laulaa kolmen tonttulakin verran. Lakit ovat superhelppoja ja nopeita toteuttaa ja senpä vuoksi tälle lyhytpinnaiselle ompelijalle juuri sopiva projekti nuorimman päiväunien ajaksi. Tarkkasilmäinen huomaa, että kankaathan ovat samoja kuin kalenterien pussukoissa. Pihinä pitää käyttää kaikki pikkupalasetkin hyödyksi.
Itse en ole virkkaamisen saloihin uskaltanut vielä hypätä (liekö siksi, että pelkään sen imaisevan mukanaan, vai siksi, että annan taitavamman hoitaa homman), vaan nuo nukkien päässä nököttävät suloiset lakit ovat anopin aikaansaannoksia. Eikö ole syötävän söpöjä tonttunukkeja? Meillä isommat lapset ovat innoissaan tonttuvaatteista ja kolmevuotiaskin oppi pukemaan nukelleen vaatteet päälle. Äitinä nautin seurata omien lasten sopuisia kotileikkejä ja hykerrellä nurkan takana: "Onpa sulla Daniel-vauva punaiset posket, kun kävit ulkona. Nyt tää vauva vähän itkee ja mun pitää viedä se sänkyyn, ni se rauhottuu", touhusi 3-vuotias pikku isi.
Kun kerran annoin vanhan kunnon Singerin vaihteeksi lauleskella, meinasi mulla iskeä oikein ompelukärpänen. Kulutin erään toisenkin päivän ommellen ja niistä aikaansaannoksista taidan joku päivä ottaa kuvia ja lisätä tänne.
-Evlina
Pappilassa joulukuu on otettu avosylin vastaan. Isommat lapset riemuitsevat pussikalenterin yllätyksistä. Aamupuuro uppoaa ihailtavan nopeasti kitusiin, kun palkintona on kalenterin avaus. Illalla nukkumaanmenopuuhatkin sujuvat sukkelammin, kun vähän muistuttelee aamuisista yllätyksistä. Pitäisikö tämmöisiä porkkanoita viljellä useamminkin?
Eilinen päivä oli ihanaa hulinaa, kun kolme äitiä lapsineen toi jouluisen riemun tullessaan ja saimme viettää pikkujouluja porukalla. Pappila täyttyi riehumisella, kiljahteluilla, joululauluilla, pienillä suloisilla jauhonäpeillä, piparintuoksulla, mukavilla porinatuokioilla, kynttilöillä, pikkujouluylläreillä ja tietysti maukkailla jouluherkuilla. Aiettä oli mukavaa! (kuvia ei nyt ole, kun en toisten lupaa ole kysynyt)
Tänä aamuna rakas huligaanimme oli taas vauhdissa. Leivoin jokin aikaa sitten piparitalon ja yritin asettaa sitä nätisti esille, muuuuutta kuopuksen tavoitteluiden jälkeen oli parempi siirtää se taas korkeimmalle pöydälle, mitä talosta löytyy. Sain anopilta Ikea-tuliaisena metallisen t-mallisen telineen, johon leivoin pipareita koristeeksi. Asettelin senkin ikkunalaudalle näytille, mutta heti kangsteri keksi keinot saada piparien karkit parempiin suihin. Jouluinen koriste nököttää nyt sitten keittiön ja ruokailuhuoneen aukon välissä korkealla. Muuuuutta, kuten kuvista voitte päätellä, jakkaraa siirtelemällä ja sopivasti varvistamalla ei se ole vieläkään ulottumattomissa herkkusuun näpeiltä. Kyllä makeannälkä keinot keksii. Eilen pikku-ukkeli sai pipareista pari karkkia irti hakemalla lelumiekan ja hakkaamalla pipareita sillä. Karkit vain sinkoilivat eri ilmansuuntiin moisessa käsittelyssä. Keneltä lie pikkumies perinyt makeanhimon?
Jouluisia makuja ja tuoksuja kaikille toivotteleepi
-Evlina
Hyvää ensimmäistä andventtia!
Meillä aamu alkoi ihanasti, kun esikoinen hyppeli yhdellä jalalla meidän sängyn viereen naama leveässä hymyssä. Taisi tyttö muistaa, että tänään on jotain spesiaalia tiedossa. Suklaakalenterit kaivettiin esiin heti aamupuuron jälkeen ja kaikki kolme pirpanaa sai suut makeiksi. On se hyvä, että on hammaspeikoillekin töitä näin joulun alla!
Mulla tahtoo suunnitellut projektit usein venähtää viimetinkaan ja näin kävi nytkin tuon kuvissa vilkkuvan pussikalenterin kanssa. Pikkuiset pussukat sain ommeltua jämäpaloista jo alkuviikosta ja sisällötkin kävin keskiviikkoisen juoksulenkin päätteeksi kaupasta kipaisemassa...muuuutta aloin toden teolla tehdä kalenteria vasta eilen illalla kello yhdentoista jälkeen, kun selvisimme kyläreissulta kotiin. Ja arvatkaapa menikö myöhään, ennen kuin pääsin kellahtamaan puolison viereen sänkyyn? Aika myöhään tai oikeastaan aika aamuun. Kun kalenteri nyt koristaa ruokailuhuoneen seinää, ei makuupussit silmien alla haittaa, vaan munkin suu venyy virneeseen. Parempi myöhään kuin liian myöhään.
Marraskuun harmaus on muisto vain ja pappilan pihamaata peittää parinkymmenen sentin lumikerros. Ihanaa! Marraskuu oli yhtä haipakkaa ja sekin on onneksi jo takana. Nyt aion rauhoittua, nauttia, hiljentyä, olla perheen kanssa ja fiilistellä joulua toden teolla. Siinä hyvä tavoite tälle kuulle.
-Evlina
