Pullan leipominen on yksi meidän lasten lempparipuuhista. Laskiaisen tienoilla olin laiska leipuri ja oikaisin kerran jos toisenkin ostamalla raakapakastepullia ja täyttämällä ne laskiaispulliksi. Uunituoreina nekin upposivat maiskutellen pienempien ja isompienkin pappilan jäsenten kitusiin. Joulun alla pullien sijasta leivottiin lähemmäs kymmenen kertaa pipareita. Lapset olivatkin sitä mieltä, että oli kulunut aivan liian pitkä aika viimekertaisesta pullien pyörittelystä. Muutaman päivän kärttämisen jälkeen ei pappilan mamman auttanut muu, kuin pyöräyttää taikina kohoamaan, kärrätä nuorimmainen pihalle nukkumaan ja ryhtyä isompien kanssa leipomaan.
Lapsista on ihanaa, kun saa tehdä melkein kaiken itse. Sotkua tulee, sormia nuollaan joka välissä ja hups, kun voiveitsikin livahti suuhun. Pöpöistä ja jauholattioista viis, antaa lasten väkertää näköisensä luomukset. Aluksi kaulitaan, sitten voita, sokeria ja kanelia päälle, taikina rullalle, sitten veitsi käyttöön, sopiva kimpale suuhun ja loput pellille, vielä munat ja sokerit päälle ja pullat uuniin. Käsipesun jälkeen pääsee takaisin leikkien pariin, mutta vähän väliä pitää käydä kurkkimassa uuniin ja ihastella luomusten kohoamista.
Kun pirpanat ovat saaneet omat pullansa väkerrettyä, saa äitikin leipoa rauhassa. Leivon yleensä melko pienen taikinan, koska haluan saada kaiken tehtyä ennen nuorimmaisen heräämistä. Pienestäkin taikinasta jää yleensä pullia pakastimeen vierasvaraksi asti, eikä pyörittelyyn ehdi leipääntyä.
Uunista tultuaan, pikkuleipurien pullat laitetaan lautasille jäähtymään ja kohta ne alkavat kadota tekijöidensä tyytyväisinä virnuileviin suihin. Loput laitetaan omiin pusseihin ja siitä saa päivän mittaan syöpötellä omat tekeleensä loppuun. Nuorimmainenkin herää yleensä sopivasti uunituoreen pullan tuoksuun ja saa oman osuutensa saaliista. Ja mikä onkaan paras juoma tuoreen pullan kanssa? Tietysti kylmä maito!
-Evlina
Ai helemi, mikä viikko! Aurinko on porottanut siniseltä taivaalta päivästä toiseen ja lämmittänyt jo nahkaakin niin ihanasti. Kyllä saa taas olla onnellinen kotiäitiydestään ja siitä, että pääsee lasten kanssa ulos heti aamusta. Me ollaan valittu monena päivänä kuravaatteiden ja lällylätäköiden sijasta toppavaatteet ja Kasurilan puhtaan lumiset rinteet. Aamupalan jälkeen auto on lastattu pulkilla, laudalla, suksilla, eväsrepulla ja innokkailla matkustajilla ja ollaan suunnattu muutaman kilsan päässä olevaan Kasurilaan. Kotioven taakse on jäänyt petaamattomat pedit ja aamupalatiskit, mutta niitäpä ei ulkoillessa olla muisteltu.
Rinteessä on monenlaista puuhaa. Pappilan vanhin pirpana tykkää laskea pulkalla ja uskaltautuu välillä testaamaan suksia tai lautaa, keskimmäinen viihtyy lauta jaloissa tuntitolkulla ja nuorimmaisella riittää ihmeteltävää: "akkoi" (traktori), "eekka" (kelkka), "one" (rinnekone). Lisäksi kaikkien mielestä on hauskaa kiipeillä lumivuorelle ja valua alas. Ja äipälle riittää se, että arska paistaa ja lapset nauttii.
Kasurilassa on tosi hyvä pulkkamäki, jossa vauhtia riittää niin, että isompaakin hurjistuttaa. Pulkkamäen vieressä on mattohissi, jota kaikki saavat ilmaiseksi käyttää. Mattohissin toiselta puolella on tavallinen pikkurinne ja toisella puolella on pikkuhyppyri, reili, pressi jne. Meidän kolmevuotias hurjapäähän halusi heti temppuilemaan, vaikka ei ollut vielä lautaa aiemmin kokeillut. Ja niinhän siinä kävi, että mun auttaessa vanhinta suksien kanssa, huomasin olan taakse vilkaistuani, että kolmevuotias oli päässyt itse hissiin, hissillä ylös ja laski jo rinnettä alas. Sen koommin ei ole poikaa tarvinnut tai paremminkin saanut auttaa, vaan hurjapää on laskenut, hyppinyt ja kaatuillut itsenäisesti rinnettä alas ja noussut taas hissillä mäen ylös. Mullahan alkoi siintää mielessä heti unelmat tulevista talvista, jolloin koko perhe laskee laudoilla jossain alppimaisemissa. Olisihan se siistiä!
Vauhdikkaan päivän jälkeen on mukava tulla kotiin, löytää taakseen jätetyt tekemättömät työt, tuntea auringon paahteen ja ulkoilman poskillaan ja kellahtaa sohvalle päiväunille. Nautitaanpa näistä keleistä!
-Evlina
Osa blogiani vilkuilleista on saattanut huomata, että uusien juttujen julkaisuajankohta on yleensä siellä puolenyön paikkeilla. Mikähän lie talvi- tai kevätuupumus iskenyt, kun lasten nukuttamisrumban jälkeen tekee mieli vain kampeutua itsekin sängyn pohjalle tietokoneella istumisen sijaan. Mielessä muhii päivän mittaan monetkin tekstit, mutta illan tullen väsymys painaa jäseniä ja varsinkin nuppia niin rankasti, ettei järkevän tekstin kirjoittamisesta tahdo tulla mitään. Mutta mukava juttuhan tämä blogin pitäminen on, enkä aiokaan antaa sen tuntua pakkopullalta. Kirjoittelen sen verran, kun järkevää tekstiä syntyy ja kiva jos lukijoita siitä huolimatta riittää.
Vuodatuksen jälkeen itse asiaan. Pappilan nuorimmaisen nukkuessa parituntisia päiväuniaan, vietetään me isompien kanssa mukavan rauhallinen hetki ilman ylimääräistä säätäjää. Silloin rakennetaan pikkulegoilla, liimaillaan tarroja, askarrellaan tai piirretään...tai maalataan, kuten tällä kertaa. Ruokapöytä käyttöön, alustat alle ja paperia päälle, värit esille, vettä mukiin ja pensselit sutimaan.
Äitinä on ilo katsella, kuinka omat lapset nauttivat luovuudesta ja ovat omasta mielestä niin mahdottoman taitavia maalareita. Värit räiskyvät silmissä ja paperia kuluu. Mielikuvitusta saa tosissaan käyttää, että lapsen luomus näyttää laivalta, kuten toinen silmät säihkyen vakuuttaa. Voi, kunpa saisi säilytettyä tuollaisen uskon itseen ja omaan tekemiseen läpi elämän. Siinäpä haastetta tällekin kasvattajalle.
Kevät tekee tuloaan ja luontoäitikin alkaa pikkuhiljaa kaivaa värikkäät pensselinsä esille. Kauniin heleän keväänvihreyden antaessa vielä hetken odottaa itseään, voi sisätiloissa nopeuttaa kevään tuntua kaivamalla värikkäämmät verhot esille, laittamalla narsisseja ruukkuun ja tulppaaneja maljakkoon sekä taittamalla mustaherukan oksia tulppaanien kaveriksi. Muutaman päivän sisätiloissa oltuaan, herukanoksiin tulee pikkuiset vihreät lehdet ja kun laittaa silmät kiinni ja vetää syvään niiden tuoksua, voi kuvitella helteisen kesäpäivän olevan jo nurkan takana.
Aurinkoista kevättä!
-Evlina
